Essis by Lasilinkki tuotemerkki sai uuden ilmeen

Essis by Lasilinkki tuotemerkki sai alkunsa vuonna 2010, Lasilinkin 3. polven yrittäjän Essi Sundman käsissä. Essis tuotemerkki syntyi rakkaudesta lasin monipuolisuuteen ja lasilla sisustamiseen. Monipuolinen lasinkäyttö onkin ollut inspiraation lähteenä niin talon omille master artesaaneille kuin joukolle suomalaisia suunnittelijoita.

Essille oli tärkeää, että Essis by Lasilinkin uusi ilme olisi aikaa kestävä, mutta kuitenkin nykyaikainen.
”Koin, että nyt oli aika uudistaa Essiksen kokonaisuutta sen kasvun ja kehityksen myötä. Vuonna 2010 aloitettu Essis tuotemerkin kokonaisuus ja sielu on 10 vuodessa selkiytynyt. Se on kasvanut sisustuslasituksen ja taidelasituksen puolella saaden vankempaa jalansijaa innovatiivisena ja laadukkaana merkkinä. Nyt oli oikea aika tuoda tuotemerkin ulkoasu vastaamaan tuotteiden ja sen taustalla toimivien master artesaanien tasoa. Tarkoituksena on nostaa esiin kädentaitoja ja yksilöllisiä ratkaisuja tuoden esiin meidän omia supervoimiamme. Essiksen vankkana kivijalkana on Lasilinkin pitkä historia lasitusalalla, halusinkin että Essikselle tehdään aikaa kestävä muutos, jolla saisimme viestittyä asiakkaillemme paremmin tekemisemme ydintä.”
Etsimme uudistuksen tekijäksi suunnittelijaa, joka ymmärtäisi lasin sielun sekä liiketoimintamme ytimen. Törmäsimme verkostojemme kautta Kaisa Kartelaan ja jo ensi tapaamisella tuntui, että Kaisa ymmärsi haetun visiomme. ”Kaisa Kartelan vahva osaaminen yrityksen ydinviestin ja sielun sanoittamisessa ja kuvittamisessa vakuuttivat jo heti alku vaiheessa. Hän osasi kaivaa ne oikeat ydinasiat meistä irti ja tunsimme että hän aidosti kuunteli toiveitamme, mutta osasi myös ohjata prosessin kulkua ja kiteyttää kokonaisuuden. ”, Essi vahvistaa.

Uusi visuaalinen ilme syntyi rohkeasti kokeillen

”Heti projektin alkuvaiheessa inspiraatio lähti viemään geometriseen ja hieman ennalta-arvaamattomaan suuntaan. Essiksen tavoite design-henkisemmästä ja ajanhermoisesta logosta aiheutti todellisen inspiraatiopuuskan, jonka tuloksena syntyi abstrakti ja vieläpä epäsymmetrinen kuvituskuva osaksi logoa. Ei ollut varmasti helpoin sulateltava ensinäkemällä! ” Kaisa Kartela avaa prosessin alkua.

”Olen suunnittelijana aina tosi iloinen, kun asiakkaalla on rohkeutta päätyä vaihtoehtoon, joka ei ole aivan ilmeinen. Makustelimme myös muunlaista, hieman pelkistetympää symboliikkaa, mutta ajatukset palasivat aina lopulta liehuun. Syntynyt kuvitus tavoitti mielestämme hyvin hakemaamme tunnelmaa sekä designin, ajankohtaisuuden että tarinan puolesta.”

”Projektin aikana liehuksi nimetyssä kuvituselementissä yhdistyvät hienoeleinen, graafinen muotokieli ja toisaalta materiaalin uusiokäyttö ja sen muotoilullisesti rajattomana liehuvat mahdollisuudet. Tämän avulla monelle vielä tuntemattomaksi jäänyt Essiksen tarina on mahdollista nostaa luontevalla tavalla esiin.” summaa Kartela.

Kokonaisilmeelle haluttiin raikkautta ja selkeyttä kautta linjan perinteitä ja historiaa unohtamatta.
Kartelan mukaan logon ja visuaalisen ilmeen typografiset valinnat sekä muut informatiiviset symbolit ovat kaikki minimalistisia ja selkeitä. Fonttiperheissä seilataan modernissa tunnelmassa, joskin otsikkotyyppiin on tuotu mukaan ripaus hienostunutta vanhanajan tunnelmaa viittauksena yrityksen pitkiin perinteisiin lasin valmistuksen parissa.

Nykyaikaisempaa kokonaisilmettä

Lasiperinne näkyy Essiksen uudessa ilmeessä paitsi logon ja typografian muotokielessä myös brändin värikartassa, joka käännettiin mustavalkoisesta hieman lämpöisempään ja värikkäämpään suuntaan. Murrettujen turkoosin ja sinisten muodostamassa paletissa lasin luonnollinen vihertävyys yhdistyy skandinaaviseen rauhallisuuteen.

Essis by Lasilinkin uusi värimaailma oli sen verran inspiroiva, että se tuotiin myös Lasilinkin puolelle. Lasilinkki on toiminut neljän vuosikymmenen ajan ja sen juuret ovat vahvasti lasitusalan ytimessä. Haluamme nostaa esiin myös lasitusalan perinteisempää puolta esiin, rakennuslasituspuolen mahdollisuudet ovat kasvaneet vuosien saatossa käsikädessä sisustuslasituksen kasvun ja kehityksen kanssa. Uusien kotisivujen myötä oli upeaa huomata kuinka luonnollisesti Lasilinkin ja Essiksen ilmeet soljuivat yhteen uuden värimaailman myötä.

Kokonaisuus sopii saumattomasti yhteen; Me tunnemme lasin.

Lisätiedot ja kyselyt: essi.sundman@lasilinkki.fi

Kaisa Kartela on helsinkiläinen graafinen suunnittelija ja kuvittaja, joka auttaa asiakkaitaan heidän tarinoidensa ja haaveidensa visuaalisissa toteutuksissa.