Lasilinkki
tarina

Ukkini Erik Aravirta työskenteli alalla jo 50-luvulta lähtien ja perusti 1970 luvun puolivälissä useita lasitusliikkeitä Pohjois-Karjalaan. Lasilinkki Oy perustettiin Kuopioon 1983, jota jo lasialalla toiminut äitini, Arja Aravirta, alkoi luotsaamaan. 90-luvun alussa toimintaa laajennettiin vahvasti taide- sekä sisustuslasipuolelle tukemaan perinteistä lasitusliiketoimintaa. Kokeiltuani siipiäni toisten palveluksessa, huomasin että veri alkoi vetää lasitusalalle ja niinpä astuin ruoriin 2007.

Olemme kartuttaneet vankan kokemuspohjan, joka näkyy toiminnassamme ja työssämme tänäkin päivänä. Kannamme ylpeydellä tätä osaamista ja haluamme tuoda lasin käsinkosketeltavaksi ja toimivaksi osaksi ihmisten elämää ja arkea.

Niin kuin ukkimme aikoinaan opetti, ymmärrämme lasin monimuotoisuuden, kunnioittaen vanhaa, mutta uudella innovatiivisuudella asiakasta kaikessa kuunnellen.

– Essi Sundman, 3. polven yrittäjä

Lasilinkki meistä

Essis by Lasilinkki

Essis by Lasilinkki on yrityksen kolmannen polven yrittäjän oma tuotemerkki vuodesta 2010 alkaen. Essis on syntynyt rakkaudesta lasin monipuolisuuteen ja lasilla sisustamiseen. Monipuolinen lasinkäyttö onkin ollut luovuutemme ja inspiraatioidemme lähteenä.

Essiksen kantavin voima on sen omat mestarit, jotka ovat vuosien ajan työstäneet ja muovanneet lasia tuoden lasin loputtomat käyttömahdollisuudet jokaisen ulottuville. Essiksen taustalla vaikuttaa myös joukko suomalaisia suunnittelijoita, jotka suhtautuvat lasiin intohimoisesti ja näkevät sen moninaiset mahdollisuudet. Essiksessä korostuvat etenkin näkemys, inspiraatio ja yksilöllisyys, jotka mahdollistavat kestävän ja ajattoman suunnittelun.

Essis Collectionin tuotteet ovat aina uniikkeja ja pajallamme käsityönä valmistettuja. Essiksen tuotteissa korostuvat lasin parhaat puolet; valo, läpinäkyvyys ja monimuotoisuus. Mallistosta löytyvät niin klassikot kaaripeileistä peilikuutioihin kuin ajanhermolla olevat tuotteetkin.

Etkö löydä etsimääsi?

Olemme vuosien ajan luoneet asiakkaillemme tuotteita; unelmasta visioksi ja toteutuksesta käytäntöön. Päivittäisessä työssämme ratkomme asiakkaidemme haasteita sekä toteutamme heidän unelmansa rakentamisessa ja sisustamisessa. Pystymme suunnittelemaan ja valmistamaan mittatilauksesta räätälöidyn lasituotteen. Tutustu lisää Uniikit lasituotteet -sivuihimme ja suunnittele omasi!

Toivotamme jokaisen tervetulleeksi tutustumaan lasin mahdollisuuksiin myymälässämme ja showroomissa Kuopiossa – inspiroidutaan ja ideoidaan yhdessä!

Essis – Thinking of glass.

Historia

Erik Aravirta työskenteli Riihimäen lasi Oy:n palveluksessa jo 50-luvulta lähtien ja perusti 1970 luvun puolivälissä useita lasitusliikkeitä Pohjois- Karjalaan. Erik Aravirta toimi työurallaan 50 vuotta lasin parissa ja on alan uranuurtajia Suomessa. Lasilinkki Oy aloitti toimintansa Kuopiossa 1983, jolloin jo lasialla toimineet tytär Arja ja poika Antti-Pekka lähtivät luotsaamaan. 90- luvun alussa toimintaa laajennettiin vahvasti taide- sekä sisustuslasipuolelle tukemaan perinteistä lasitusliiketoimintaa.

Vuonna 2007 mukaan toimintaan aktiivisesti tuli myös Arjan toinen tytär, Essi Sundman. Nykyään arjen pyörittäminen on jäänyt Essin vetovastuulle, kanssaan rautainen tukiverkosto ja henkilökunta  vuosikymmenien lasialan kokemuksella. Arja Aravirta toimii edelleen aktiivisesti yrityksen hallituksessa hallituksen puheenjohtajana. Yhdessä he ovat saaneet yrityksen kehittymään ajan mukana, kuitenkaan pitkiä perinteitä unohtamatta

Lasilinkki on tosiaan ajansaatossa kasvanut täyden palvelun lasitaloksi, joka on valtakunnan eturivissä erityisesti sisustus- ja rakennuslasin tarjoajana.

Erik Aravirta esittelee Urho Kekkoselle lasituotteita